Puhdista vahattava alue lämpimällä vedellä ja saippualla. Kuivaa huolellisesti. Vahattavan alueen tulee olla kuiva eikä iholla saa olla voiteita tai kosmetiikkaa.
Varmista, että putkilon korkki on tiukasti paikallaan ja laita putkilo kuppiin, jossa on kuumaa vesijohtovettä. Jätä vaha lämpenemään minuutiksi. Nosta putkilo vedestä ja kuivaa. Jos vahaa on vaikea saada ulos putkilosta, laita korkki takaisin paikalleen ja anna putkilon lämmetä kuumassa vedessä vielä toinen minuutti. Voit myös vaihtaa veden uuteen, kuumaan veteen.
Vaha ei saa joutua kosketuksiin veden kanssa tai se menettää tehonsa.
Tehokkaan karvanpoiston takaamiseksi vahakerroksen tulee olla hyvin ohut.
1) Poista putkilon korkki. Testaa vahan lämpötila ja sopiva annostelu levittämällä pieni määrä vahaa kämmenselälle.
2) Purista putkiloa, kunnes levityspäähän ilmestyy pieni vahahelmi. Käytä vain vähän vahaa, sillä liian paksu vahakerros vähentää karvanpoiston tehokkuutta.
3) Levitä vaha viiston kärjen avulla haluamallesi alueelle karvojen kasvusuunnan mukaisesti.
4) Aseta vahan päälle välittömästi kangasliuska ja silitä sitä karvojen kasvusuuntaan pari kolme kertaa, jotta vaha tarttuu karvoihin. Jätä liuskan alareunasta vähintään 1 cm käyttämättä, jotta saat otteen liuskasta.
5) Pidä iho kireänä ja vetäise liuska nopeasti irti karvojen kasvusuuntaa vastaan. Suuntaa veto ihon myötäisesti. Jos vahaa menee alueelle, josta karvoja ei ole tarkoitus poistaa tai jos levittämäsi vahakerros on liian paksu, huuhtele vedellä ja kuivaa huolellisesti ennen uudelleenlevitystä.
Kulmakarvat
Leikkaa liuska kaarevaksi, jotta se noudattaa kulmakarvan muotoa.
Erottele poistettavat karvat kulmakammalla tai pakkauksen mukana tulevalla täsmätikulla.
Aloita vahan levitys kulmakarvan sisä-reunasta. Seuraa kulmakarvan luonnollista kaarta kohti ulkoreunaa. Varmista tarkka levitys käyttämällä täsmätikkua.
Aseta liuska paikalleen ja paina tukevasti. Pidä iho kireänä samalla, kun vedät liuskaa nenän suuntaan. Käsittele toinen kulmakarva samaan tapaan.
Ylähuuli
Käsittele ylähuulen oikea ja vasen puoli erikseen.
Levitä vaha putkilon viiston kärjen avulla. Aloita ylähuulen keskeltä ja etene karvojen kasvusuuntaan.
Aseta liuska paikalleen ja paina tukevasti. Pidä iho kireänä samalla, kun vedät liuskaa ylähuulen keskustaa kohti. Käsittele ylähuulen toinen puoli samaan tapaan.
Leuka
Määritä karvojen kasvusuunta ennen vahan levittämistä.
Levitä vaha karvojen kasvusuunnan mukaisesti pienelle alueelle kerrallaan.
Aseta liuska paikalleen ja paina tukevasti.
Pidä iho kireänä samalla, kun vedät liuskaa karvojen kasvusuunnan vastaisesti.
Öljyttyjä pyyhkeitä ei tarvita - vahajäämät voi huuhdella vedellä.
Käytön jälkeen liuskat tulee pestä pelkällä vedellä ja jättää kuivumaan ja odottamaan seuraavaa karvanpoistokertaa.
Huuhtele tikku lämpimällä vedellä ja anna kuivua ennen kuin laitat sen takaisin laatikkoon.
Poista ylimääräinen vaha putkilon suulta kostealla pyyhkeellä ennen kuin suljet korkin.
Huom: Vaha ei saa joutua kosketuksiin veden kanssa tai se menettää tehonsa.
Kosmetologin vinkit
Piirrä haluamasi kulmakarvan muoto rajauskynällä tai kulmakynällä - se helpottaa täydellisten kulmakarvojen muotoilua.
Rauhoita ihoa heti liuskan repäisyn jälkeen painamalla ihoa kämmenelläsi.
Vahaa hyvissä ajoin ennen tärkeitä tilaisuuksia, jotta punehtuminen ehtii hävitä.
Kuori ja kosteuta iho säännöllisesti, niin vältyt vahaamisen jälkeen sisäänpäin kasvavilta ihokarvoilta.
VAROTOIMET
SÄILYTETTÄVÄ LASTEN ULOTTUMATTOMISSA. Jos tuotetta on nielty, ota välittömästi yhteys lääkäriin ja näytä tuotteen ulkopakkaus.
Testaa tuotetta JOKA KERTA ENNEN KÄYTTÖÄ sille osalle sitä ihoaluetta, jonka haluat vahata. Jos ihollasi ei 24 tunnin kuluttua näy merkkejä ärsytyksestä, voit jatkaa vahausta.
Vältä auringonottoa, meikkaamista ja saippuan sekä hajuvesien käyttöä vahatulla alueella 24 tunnin ajan karvanpoiston jälkeen.
EI SAA käyttää iholla, jossa on suonikohjuja, huuliherpestä, luomia, haavoja tai arpia tai joka on palanut auringossa tai aiemmin ärtynyt ihokarvanpoistovahoista.
Jos sinulla on iho-ongelmia tai ihon kuntoon vaikuttava lääkitys, neuvottele tuotteen käytöstä lääkärisi kanssa.
Vahaus ei sovi diabeetikoille eikä vanhuksille.
Jos vahaa joutuu silmiin, huuhtele huolellisesti runsaalla vedellä.
ÄLÄ raavi ihoa karvanpoiston jälkeen, sillä se saattaa ärsyttää ihoa.
Vaha ei poista todella lyhyitä karvoja.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
Älä lämmitä mikroaaltouunissa.